Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
[ Berniläinen ]
29.10.2009 - 11:58

Vaikka hiljalleen alkaa suunta olla oikea, eilen taisi olla pahin päivä. Tänäänkin päätin kyllä lintsata luennot, koska nenäliinat on vielä sen verran kovassa käytössä. Toimistotyöhön kunto riittää mennen tullen, joten sinne mä päädyn tänään iltapäivällä. Pari viikkoa ehdin ensin olla puolikuntoinen, ja nyt kun työstressi helpotti, sairastuin. Sattuuhan sitä, ja totta puhuen, en mä ole pahoillani siitä, että vähän täytyi hiljentää vauhtia. Yliopisto alkoi kyllä heti eilen mielessä stressata, mutta hei, oon mä selvinnyt ennenkin. ;)

Lyhyt yhteenveto viime viikoista. Stuttgartissa oli tosi kivaa, tytöt olivat hyvää seuraa, säitäkin piteli (mm. istuttiin lauantaiyönä kuppilan terassilla!) eikä kaupungissakaan ollut mitään vikaa. Vähän niin kuin tämä Bern, leppoisia ihmisiä, lähinnä rauhallista menoa, mutta kumminkin ihan toisessa mittakaavassa. Sen verran vielä, että hassuja nuo saksalaiset, ne harrastaa ihan urbaaneissakin olosuhteissa yksityisautoilua. ;) Yliopistolla on riittänyt tekemistä, mutta ihan aikuisten oikeasti kiva taas olla vain ja ainoastaan pääaineiden luennoilla. Mä olen käynyt tosi ahkerasti luennoilla, ennen tätä viikkoa olin lintsannut vain silloin Stuttgartin viikonlopun molemmin puolin. Töissä puuhaa riittää, ja suurimmaksi osaksi siellä on ihan kivaa. Ainakin siitä maksetaan (vaikka työsopimuksen pidentämisen yhteydessä täytyy palkastakin puhua).

Ei mulla muuta, menen tästä tekemään harkkoja. Vähäiset päivitykset johtuvat siitä, että yleensä ei suomi kirjoitettuna iltaisin oikein suju. Mä puhun arkikielinä tällä hetkellä ja vielä hamaan tulevaisuuteen sveitsinsaksaa, saksaa sekä englantia, mikä aiheuttaa sen, että synapseista ei iltaisin oikein irtoa suomea nimen omaan kirjoitettuna. Tschuldigung. ;)

26.09.2009 - 09:32

Kaksi viikkoa lukukautta takana, eikä vieläkään ole ihan päiväohjelma järjestyksessä. Aikaa kuluu ties mihin (kuten ratikassa istumiseen useita kertoja päivässä), ja päivät kuluvat huomaamatta ohi. Kokemuksesta tiedän, jotta kyllä tämä tästä, kunhan ensin saan rutiinin pyörimään, luennot, työt, harkat ja lukemiset järjestykseen. Täytyy varmaan ottaa ensi viikolla apuvälineet käyttöön ja tehdä kunnon viikko- ja päiväohjelmat.

Johdantoluennot tuli sitten suoritettua menestyksellä, mistä seurasi yhdessä työsopimuksen pidentymisen kanssa se, että mä päätin jatkaa opintoja. Eilen illalla harrastin vähän opintosuunnittelua, ja huomasin, että mun on ihan mahdollista valmistua 2012 maisteriksi... ;) Kevätlukukaudella on siis ohjelmassa viimeiset kaksi kandiluentoa, seminaari sekä ekat kaksi maisteriluentoa. Kesä"lomalla" ajattelin kirjoittaa kandintyön, ja syyslukukaudella aloittaa tosissaan maisteriopinnot. Ainoa epävarma tekijä tässä suunnitelmassa on se himputin pakollinen harjoittelu, mutta kovasti näyttää siltä, että mun varsinkin tulevat työtehtävät kyllä kelpaa.

Mä lähden tästä viikonlopun viettoon.

21.09.2009 - 21:26

Edellisen kirjoituksen jälkeen on ehtinyt sattua ja tapahtua, kuten se, että vanhempani kävivät täällä ja että Liechtenstein-Suomi matsi oli suoraan sanottuna aika vähän iloinen kokemus. Itselleni tärkeimmät tapahtumat kuitenkin olivat a) lukukauden alkaminen ja muistin palaaminen sen suhteen, minkä takia mä pääaineestani tykkään. :) Tahtoo sanoa myös, että jos mitään ihmeellistä ei tulevien viikkojen aikana tapahdu, aloitan maisteriluennot kevätlukukaudella. Tämä senkin takia, että b) mulle tarjottiin toistaiseksi jatkuvaa työsopimusta nykyiseen työpaikkaani. Juuri nyt näyttää ihan hyvältä, mä suunnittelen jo ihan täysiä seuraavaa ammatillista siirtoa, mutta siitä keväämmällä lisää.

Stuttgartiinkaan ei enää ole kuin 11 päivää, ai että onkin kivaa. ;) Ja siinä välissä mä käyn vielä ystäväni häissä toisella puolella maata. Ja kun yliopistolla ei tällä kertaa todellakaan tunnettu pehmeää laskua, vapaa-ajan ongelmia ei juurikaan ole. Sen sijaan on kivaa, mä tykkään opiskella, eikä ollenkaan tunnu siltä, että tekemistä on vaikka muille jakaa.

05.09.2009 - 10:17

Kuten niin usein, nukkuminen auttoi tähänkin ongelmaan. Tein illalla periaatepäätöksen mennä ammatinvalinnanohjaukseen heti kun kerkeän (eli ekalla yliopistoviikolla). Niille nimittäin maksetaan juuri siitä, että auttavat hätääntyneitä lähes valmiita aikuisopiskelijoita.

Ja sitten iloisempiin asioihin. Mulla on tämä viikonloppu mukaan luettuna seuraavat viisi viikonloppua buukattu jo nyt. Tänään on tarkoitus mennä joen rantaan korttelibileisiin, seuraan saattaa liittyä jopa kaveri Stuttgartista, joka oli eilen illalla Genevessä konsertissa. Keskiviikkona tulevat vanhempani kylään, joten viikonloppu luultavasti menee iloisesti lähialuematkaillessa. Seuraavana viikonloppuna vietetäänkin kaverini polttareita, häät ovat siitä viikko toisella puolella maata. Ja tästä viikko tää on viikonlopun "idolituttujen" kanssa Stuttgartissa. Voipi olla, että lokakuun toinen viikonloppu olen kotona vähän niin kuin että mitä nyt... Niin ja keskiviikkonahan mä olen Liechtensteinissa futismatsissa. Saa yrittää löytää telkkarikuvasta... ;)

04.09.2009 - 19:48

Mulla on akuutti (tai ihan just akuutti) opintoihin liittyvä pulma. Kavereille on turha avautua, kyllähän ne kuuntelee, mutta ei ne oikein osaa auttaa. Ja Suomessa olisi asiantuntijoita tältäkin alalta mutta siis Suomessa. Ja kun Sveitsi ei ole Suomi, varsinkaan mitä työmarkkinoihin tulee. Joten mihin sitä muuallekaan ajatuksiaan purkaisi kuin tänne. ;)

Eli, tilanne on se, että syyslukukauden jälkeen kandiopinnoista ei puutu enää kuin aavistus, pari vapaavalintaista (viikon vitsi, tää ottaa ne mitä tarjotaan kevätlukukaudella), seminaari, kandintyö sekä harjoittelu, joskin tiukan paikan tullen luultavasti se edellinen työpaikkakin kelpaisi. Ja koska kandintyötä ennen täytyy olla suoritettu seminaari, seuraa tästä se, että keväällä en varsinaisesti ole täystyöllistetty opinnoilla. Toisaalta maisterikursseja toki saisin suorittaa etukäteen. Työtilanne puolestaan on se, että mun tämänhetkinen työsopimus näillä näkymin loppuu vuoden loppuun. Hätää ei varsinaisesti ole, koska näillä leveysasteilla saa olla "osa-aikatyötön". Mutta, edelliseltä kierrokselta paikallisessa työkkärissä tiedän, jotta töitä täytyy alkaa hakea kolme kuukautta ennen määräaikaisen loppumista. Pikainen laskutoimitus, työnhakuvelvoite alkaa siis lokakuusta.

Nämä kaksi asiaa kun laskee yhteen, siitä seuraa se, että lokakuun alusta olisi vähän niin kuin aiheellista tietää, jatkanko mä saman tien maisteriopintoihin. Sen takia, että jos jatkan, työrintamalla jatkaisin niin kuin tähänkin asti, etsimällä puolipäivätöitä (ja pitämällä peukkuja pystyssä, jotta a) ylipäänsä jotain löytyisi ja b) jotain harjoitteluksi kelpaavaa). Realistisesti ajateltunahan toki nyt olisi aihetta jatkaa opintoja, mulla on ihan hyvä opiskelu-työ-rutiini päällä. Ja täällä olisi yksi hyvinkin mielenkiintoinen liiketalouden maisteriohjelma. Jos taas en jatka, töitä voisi hyvinkin tehdä 3-4 päivää viikossa. Tämä taas ainakin viime kesänä olisi tarkoittanut sitä, että töitä olisi löytynyt hyvinkin ongelmitta ja että työtehtävät olisivat kelvanneet harjoitteluksi.

Jaa että niin kuin missä kohdassa mä tarvitsisin apua? Mulla on hyvinkin tarkat kuvitelmat siitä, minkälaisia työtehtäviä mä tulevaisuudessa haluaisin tehdä, eikä mitään hajua siitä, että olisiko maisteriopinnot a) välttämättömät b) suotavat vai c) vähän niin kuin turhat. Tässä ei varmaan auta muu kuin lähteä ottamaan asioista selvää... ;) Ja ihan niin kuin oikeasti, olisi kiva välillä tienatakin.

Niin, ja koko tilanne tuli vähän odottamatta, koska mä vietin tässä vuoden ensimmäisen vuoden opiskelijan elämää. :)

24.08.2009 - 23:52

Viikonloppuna sitten hoksasin kotitöiden ja tenttiinluvun lomassa, jotta tuo edellinen viikko saa luvan jäädä viimeiseksi täyspäiväiseksi. Aloin nimittäin laskemaan töihin, opiskeluun, työmatkoihin sekä kotihommiin kulunutta aikaa yhteen ja totesin, että en mä tuollaista tahtia jaksa viime talven jälkeen enää ollenkaan. Yksi viikko menee, mutta ei kyllä enempää. Tähän myös auttoi se, että nukuin 11 tuntia lauantaiyönä, mikä ei ole todellakaan kuulunut toukokuun jälkeen tapoihin. Töissä sitten palaveerasin ensin toisen pomon kanssa, joka taas suunnitteli mulle täyttä viikkoa. Tähän kommentoin, jotta mulla on tentit tulossa, ja ajattelin opiskellakin. Lähiesimiehelle sitten sanoin, että kokopäivätyö on kerta kaikkiaan liikaa, ja sainkin neuvoteltua viikottaisen ylimääräisen vapaapäivän ja sille Vaduzviikolle kaksi. :) Samaan syssyyn varoitin, että lukukausikin alkaa, ja että kokemuksesta voin sanoa, jotta tuollaisen lukujärjestyksen oheen mahtuu vain puolipäivätyö tai ehkä aavistus enemmän... Tähänkin lähiesimies vain nyökytteli. Jee! Vähän kyllä ihmettelen, miksi nyt on näin helppoa, mutta ei haittaa. :)

22.08.2009 - 11:11

Voi hyvänen aika mikä viikko takana. Tämä osapäivätyöläinen tuntipalkalla teki kevyesti 45-tuntisen viikon (terveisiä Annelle Luzerniin, tuntuu olevan sveitsiläinen tapa... :(). Kun työmatkoihin kuluu puoli tuntia suuntaansa, kolmen vartin ruokis lasketaan tuohon lisäksi, ei vapaa-ajan ongelmia ole juurikaan ollut. Maanantaina ja keskiviikkona olin sentään illalla kotona, luin vähän tentteihin ja tein kotihommina. Nyt viikonloppuna jatketaan noita edellisiä, ja jossain välissä (mutta missä?) olisi tarkoitus ihan vain olla, jotta ensi viikolla jaksaa taas. Eilen kyllä töissä huomasin, että yksi viikko, luultavasti toinenkin menee tuolla tahdilla, mutta sitten täytyy taas päästä vähän hellittämään. Mä kun en vain ole töissä, vaan yritän opiskellakin siinä sivussa.

Sitten iloisempiin asioihin. Olin eilen illalla sirkuksessa. Ohjelman jälkimmäinen puolisko oli todella hyvä ja onnistunut, vauhdikkaita trapetsi-, köysi-, yms. numeroita toisensa jälkeen. Ekalla puoliskolla oli Knien perheen kaikki eläinnumerot (ja vähän muutakin), se oli huomattavasti rauhallisempi eikä ihan niin mun makuun. Toisaalta ne eläinnumerot on muutaman käynnin jälkeen vähän niin kuin nähty. ;) Tänä vuonna mukana on sveitsiläisistä koomikoista Starbugs, ei huono. Tämä on Kniellä tapana, heillä on joka vuosi mukana joku täkäläisistä ei ihan tuntemattomista koomikoista. Monille (osittain myös mulle) tämä on syy mennä vuosi toisensa jälkeen katsomaan.

16.08.2009 - 00:10

Edellisen kirjoituksen jälkeen kipaisin naapuriin lentokentälle, ihastelin ikkunasta mun kotitaloa sekä vähän muitakin maisemia, ilma oli näet upea. Münchenissä sitten raahasin paikallista kaveriani kaupunkia ylös, kaupunkia alas. Käytiin muun muassa parissa H&M:ssä, Frauenkirchessä, FC Bayernin fanikaupassa, Hofbräuhausissa sekä kirjakaupassa. ;) Kentälle mennessä meinasi sitten tulla kiire, lopulta suoriuduin turvatarkastuksesta siinä vaiheessa kun koneeseen jo laskettiin väkeä. Oli perjantai-ilta, lento Helsinkiin, joten matka kului iloisesti Luftiksen tarjoamia Warsteinereita siemaillessa ja hieman naapurin kanssa jutellessa.

Lauantaina ensin valmisteltiin ja sitten pidettiin pihajuhlat vanhempieni pihalla. Osa vieraista oli hyvinkin tuttuja, osa vähemmän, osa ei ollenkaan. Ihan kiva päivä ja ilta, ei siinä mitään. Sunnuntaina sitten mentiin maalle sukulaisia tapaamaan, päivässä taaskaan ollut mitään vikaa. Maanantain olin varannut kavereiden ja niiden vauvojen tapaamisiin, mikä myös onnistui tosi hyvin. Tiistaina kävin keskustassa, lähinnä koska olisi ollut hassua käydä Helsingissä käymättä kertaakaan kaupungilla... ;) Viimeisenä parina vuonna tapoihin on kuulunut tavata veljeni muutenkin kuin vain vanhempieni läsnäollessa, tällä kertaa käytiin lounaalla. Illalla sitten taas kentälle, rauhallisesti ensin Müncheniin ja sitten erittäin pikaisen vaihdon (portilta suoraan seuraavalle, missä suoraan bussiin, mikä lähti saman tien) jälkeen takaisin kotikenttää.

Matka oli hyvinkin onnistunut, paljon tuli nähtyä. Siitä varmaan sitten johtui, että keskiviikkoaamuna töissä oli hyvinkin epätodellinen olo. Mä en jotenkin ollut viikonloppuna ollut "oikeasti" Suomessa, ja vielä silloin en ollut päässyt tännekään takaisin. Tänään aamulla viimeksi pohdin missä sitä oikein olen, mutta kyllä tämä tästä, tälläkin kertaa.

07.08.2009 - 08:46

Ihan kohta odottaa Suomi! Lennot on tällä(kin) kertaa tuosta naapurista, joten ihan vielä ei ole kiire. Täksi päiväksi on näille seuduille luvattu hellettä, joten ihan kiva päästä Helsinkiin lämpöistä pakoon. Lentojärjestelyn ainoa huono puoli on pitkähkö koko iltapäivän ja alkuillan kestävä oleskelu Münchenissä. Mutta ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin, tarkoitus on siirtää ostoksilla käynti sinne, kurkata Hofbräuhausiin sisään sekä tavata sikäläinen kaveri. Siinähän se kesäperjantai meneekin näppärästi. Suomessa sitten odottaa iso kasa kyläilyjä sekä muita treffejä, vaikka kovalla kädellä karsinkin. Ja lauantaina jonkun sortin juhlat kotosalla (tämä on matkan varsinainen syy).

Jaa niin kuin seuraava retki. Todennäköisesti 9.9. MM-karsintaottelu Vaduzissa, mikäli välissä ei ole mitään idolivoittajatapahtumaa etelässä. ;)

Tänne tullaan säännöllisin väliajoin hakusanoilla "Köln yöelämä". Mulla ei ole juurikaan tietoa moisesta, mutta huhut kertovat että sitä on. Lokakuussa on tarkoitus mennä kyseiseen kaupunkiin sekä tavata sikäläisiä kavereita, joten sitten voisin vaikka blogata tiedonjanoisille. :)

02.08.2009 - 10:45

Viikonloppu Etelä-Saksassa oli kaikin puolin hyvin onnistunut sekä rentouttava tapaus. Perjantaina (ja yöllä) satoi kaatamalla, lauantaista sitten onneksi ilmakin parani. Ravensburgissa oli "kyläjuhlat", minkä seurauksena julkiset kulkivat harvoin, mutta kulkivat kuitenkin myöhään yöhön. Muuten siellä olisikin ollut varsin kurjaa ilman autoa, koska majapaikkani oli yhdessä pikkukylässä pari kilsaa Ravensburgista. Tosin ilman kyläjuhlia olisi takuulla löytynyt majoitus ihan keskustastakin... Note to myself: Etelä-Saksassa joko majoitutaan samassa paikassa, missä tapahtuu, tai sitten otetaan vuokra-auto. Junalla tää sai kulumaan 25 kilometrin matkaan kevyesti 2 tuntia...

Perjantai meni aamusta matkustaessa, iltapäivällä sitten katselin Ravensburgia ja kävin vähän ostoksilla. Muun muassa muutama kirja tarttui mukaan, ne on rajan tuolla puolen vähintään neljänneksen halvempia. Illalla tutustuin kyläjuhliin, kävin vuoristoradalla kaatosateessa ja tulin ihan ajoissa "kotiin". (kaupunkibussit kulkivat tunnin välein, mutta kulkivat kuitenkin...) Kyläjuhlat olivat kuten eteläsaksalaisten kyläjuhlien kuuluukin, olut virtasi ja teltat olivat jo iltapäivästä ääriään myöten täynnä. Joo. Lauantaina oli sitten jo mainituista junavaikeuksista johtuen aikainen herätys. Matkan varrella kävin vielä kävelemässä aamuista Friedrichshafenia edestakaisin vesisateessa. Salemiin saapuessani ilmakin alkoi parantua, "pienen" patikkaretken jälkeen olin linnalla, missä juhlat olivat. Nettitutut (ne samat kuin Pfullendorfissa) löytyivät, ja sitten me tapettiin aikaa tunnista toiseen. Ihan menestyksellisesti, ei sillä. Illan viimeinen ohjelmanumero oli se odotettu konsertti. Kaverit heittivät assalle (se kun ei ollut ihan vieressä), mä lähdin pitkälle "koti"matkalle. Sunnuntaina piipahdin vielä Ravensburgissa, koska perjantaina jäi pari nähtävyyttä katsomatta. Iltapäivällä siirryin Friedrichshafeniin, missä väkeä oli ihan sairaasti. Siirryin terassilta toiselle, ja illansuussa sitten autolautalla kohti kotia. Aurinko paistoi ja oli tosi mukavan lämpöinen ilma.

Lomailuun tuo Bodenseen tuon puoleinen seutu on todella hyvä, mutta en mä siellä ikinä haluaisi asua. Sveitsin jälkeen kovin harvaan asuttua, ja koska isommat kaupungit ovat harvassa, kovin "maalaista" ja sisäänpäinkääntynyttä väkeä. Ulm on siinä rajalla, Stuttgart voisi olla jo ihan ok asumistarkoituksiin. Kielellisesti siellä on äärimmäisen hilpeää, koska niiden murre muistuttaa tätä meikäläistä. Mä aina tarjosin ekaksi kirjasaksaa (mutta tietysti sveitsiläisellä aksentilla), noin 90% tuli takaisin murretta...