Sarjassamme, no joo, sattuuhan sitä. Mulle käy aina välillä lukukausien aikana niin, että rästitöitä on vähän niin kuin pakko tehdä sieltä päästä missä uhkaa syttyä tulipalo, niin kuin kuvannollisesti. Nyt on ollut kuun vaihde, josta seuraa aina töissä deadline. Eilen olin ihan niin kuin pitikin koko päivän ja vähän päällekin töissä, illalla ranskan tunnilla. Ranskan tunnilla sitten pohdin, jotta miten saan tämän päivän työt tehtyä ilman että tapahtuu kauheuksia. Pakollisena ohjelmana oli työhaastattelu yhdessä työnvälitystoimistossa, sen lisäksi oli aivan pakko siivota tätä mun läävääni. Sen lisäksi oli neljä tuntia luentoja, töissäkin piti viikottaisesta vapaapäivästä huolimatta käydä, koska en pomoani ennen tuota edellä mainittua deadlinea olisi muuten nähnyt. Ja tietsikkapöydällä odotti pino lupaavia työpaikkailmoituksia, jotka on odottanut jo jonkin aikaa.

En sitten mennyt luennoille, vaan olin aamupäivällä työhaastattelun jälkeen pari tuntia töissä. Tuo otsikko johtuu siitä, että rakkaat työkaverini eivät olleet kovisteluista sekä selkeistä takarajoista huolimatta saaneet selvityksiään tehdyiksi. Tästä seurasi se, että palaveri pomon kanssa ei ollut ihan niin hedelmällinen kuin se olisi voinut olla. Sattuuhan sitä (toim. huom. mulla olisi jotenkin ollut muutakin tekemistä...). Töistä tulin kotiin, ja siivosin tämän lääväni "edustustilat". Ja nyt olen illan viettänyt työhakemuksia naputellessa. Sekin homma alkaa hiljalleen maistua puulta, joten olisi selkeästi korkea aika löytää töitä.