Jaahas, alkuyö menikin tällä kertaa angstatessa. Olikin oikein järkevää toimintaa, koska univelkaa on sattuneista syistä muutenkin päässyt kertymään. Siinä sitten kävin vaihteeksi koko skaalan hylkäämisen pelkoja, itsetunto-ongelmia ja riittämättömyyden tunteita läpi. Joskus puolilta öiltä huomasin, että hupsis, nyt mennään, pitkästä aikaa. Jos tilanne ei olisi ollut niin surkea, olisi varmaan naurattanut, niin absurdia tuo angstaaminen tällä hetkellä on. Nyt taas hymyilyttää, ei sillä.

Siis koska mullehan kuuluu varsin hyvää, päivät menee silleen hillitysti leijaillessa... Ja tuo koko loman takaraivossa kolkutellut travianstressikin alkaa hiljalleen olla selätetty. Sanon vain sen verran, että on tullut huomattua kuinka kieroja selkäänpuukottajia tästä maailmasta löytyy, olkoonkin kuinka vain virtuaallinen maailma.

Nyt pitäisi sitten huushollata hullun lailla, koska kämppäni muistuttaa lähinnä jotain teini-ikäisen huonetta. Viime viikkoina vain oli niin paljon muuta tekemistä sekä ajateltavaa ettei energiaa kerta kaikkiaan riittänyt enää siivoamaan. Mutta eiköhän tämä tästä taas järjesty, ulkona on sen verran kurja ilma.