Tuon edellisen kirjoituksen jälkeen olenkin sitten ollut varsinaisen tunnemyrskyn kourissa. Nyt alkaa vähän helpottaa, koska alan hiljalleen ihan oikeasti uskoa siihen, ettei hän mihinkään häviä, ei ainakaan ennen seuraavia treffejä. Ne taas ovat ensi viikonloppuna, siitä yksinkertaisesta syystä, ettei aikataulut kertakaikkiaan sopineet yhteen aikaisemmin. Sen siitä saa, kun ei osaa tai uskalla ajatella onnistumisenkin olevan mahdollista... Onneksi on nykyajan viestintävälineet, en mä muuten olisi pysynyt edes näin järjissäni.

Tuohon kun lisää jokailtaiset illanistujaiset (myös pikkujouluiksi kutsutaan) milloin missäkin seurassa sekä työkaverini loman, ei ole varsinainen ihme, että nyt viikonloppuna on nukuttanut aivan älyttömästi. Uni on saattanut tulla ihan mihin vuorokauden aikaan tahansa ja sen tarve on ollut hirmuinen. Mikä on ollut epäilemättä tarpeen, koska loppuviikosta aivoni muistuttivat aina välillä siivilää. Seuraavat pari viikkoa on töiden osalta _tosi_ rauhallista, mä oon loppiaiseen kokonaiset kolme päivää töissä. Mikä myöskin epäilemättä tekee hyvää. Nyt jouluviikonloppuna ohjelmaa vielä riittää, uudenvuoden viikonloppu on sitten ainakin näillä näkymin rauhallisempi.

Että sellaista tällä kertaa, en olisi uskonut että vielä ennen joulua bloggailen ihmissuhteista...