On kyllä sellaiset tämä ja tuo edellinen viikko, että odotan kuin sitä kuuluisaa kuuta nousevaa, että tulisi jo ensi viikko! Tekemistä riittää vaikka kuinka, olo on tuosta taudista edelleen vähän väsynyt, ja töissä, siitä voisi kirjoittaa oman romaanin... Eli, lyhyesti sanottuna, hengissä ollaan, ihan hyvin pärjätään, ranskaakin puhun päivittäin (tai siis ladon sanoja peräkkäin, hyvin silti tuntuvat ymmärtävän...), mutta ihan vielä ei tunnu siltä, että on lukukausi ohi. Viikko sitten Suomesta tuotu Velvetti tosin odottaa jääkaapissa juojaansa, joten tää taitaa nyt siirtyä sohvalle ja katsoa ekaa kertaa ties kuinka moneen viikkoon myöhäisuutiset (ja urheiluruudun!). Sanomattakin selvää, että kämppä näyttää siltä kun täällä olisi käynyt hirmumyrsky kylässä...