Kirjaimellisestikin, telkkarin äärellä kun kutoo (eli neuloo) kolme oikein kolme nurin, aina välillä joutuu purkupuuhiin...

Mietin tässä, että mitäköhän mieltä sitä pitäisi siitä olla, että mulle kerrottiin erään sukulaiseni kuolemasta vasta hautajaisten jälkeen. Kaukaista sukua oltiin tosin, mutta varsinkin teininä paljon tekemisissä. Mä vietin silloin usein viikonloput isovanhemmilla, missä tämä sukulainen oli myös paljon vierailulla, samassa talossa kun asui. Viime kesänä oli ihan pirteänä syntymäpäiväjuhlissa, mutta kuulemma joulusta ainakin sairaalassa (tästäkään mulle ei missään vaiheessa ollut mitään sanottu). Mä olisin ehkä edes puhelimessa halunnut jättää jäähyväiset, varsinkin kun ilmeisesti ei mitenkään yllättävä poismeno ollut. Jos samassa maassa oltaisiin oltu, hautajaisiin menoa ei olisi tarvinnut edes miettiä! Ja kun ajattelee, että äitini laittoi adressin, jossa takuulla luki "äitini nimi" perheineen, väkisinkin tulee paha mieli, kun mä sen kanssa eniten meistä olin tekemisissä.

Vähän synkät on ajatukset juuri nyt. Viimeisestä parista viikosta olisi paljonkin kerrottavaa, töissä on varsin mielenkiintoista, mutta nyt ei yhtään huvita. Joskus toiste sitten, kun ensin olen toipunut tuosta uutisesta, ja varsinkin siitä, että se tuli "liian myöhään". Niistä on jo kokemusta, mutta siitäkin enemmän joku toinen kerta.