Hiljalleen alkaa helpottaa. Eilinen meni vielä tiiviisti sängyn pohjalla, pari kertaa pari tuntia jaksoin olla pystyssä, sitten täytyi taas nukkua tovi. Tänään aamulla heräsin ihan ok kunnossa, mitä nyt nenä on tukossa, päätä vähän kivistää, ja aina välillä yskittää. Kuume on tainnut häipyä, ainakaan ei enää ole kylmä ja kuuma vuorotellen. Kaikesta tästä seuraa se, että vaikka aamupäivän luennolta (siltä tämän lukukauden viimeiseltä) lintsaankin, iltapäivällä ajattelin mennä töihin. Huomenna piti mennä hamppilekurille paikkaamaan se toinen hammas, mutta päädyin siirtämään ajan ensi viikkoon. Nenän kautta hengittäminen on vähän hankalaa, enkä mä oikein viitsisi tartuttaa henkilökuntaa... Tukioppilasnainenkin tekstaili aamutuimaan olevansa sairas, ja peruvansa tämäniltaisen tunnin, joten mikäs tässä on ollessa, neljä tuntia töissä tuntuu oikein inhimilliseltä paluulta todellisuuteen.

Sen verran kun olen jaksanut sitä mahdollista pääsykoekatastrofia pohtia, olen tullut siihen tulokseen, että ehkä kannattaisi käydä sekä matikan että liiketalouden opinto-ohjaajien juttusilla. Tiedä häntä, vaikka tässä voisi jotain vähän kikkaillakin. Huomasin nimittäin eilen, että liiketalouden opintosuunnitelma vaihtelun vuoksi muuttuu ensi syksystä, eli mä olisin niin tai näin pääaineopiskeluni opiskellut uudella suunnitelmalla. Siinä taas on vaikka mitä uutta, eikä mitään hajua, miten tämä kaikki vaikuttaa mun opiskeluihin. Niin ja pääsykoekatastrofi on mahdollinen sen takia, että mulla ei ole yhdestä vastauksesta mitään muistijälkeä ja että koe ilmeisesti oli huomattavasti keskimääräistä vaikeampi. Eli toivossa on hyvä elää, kunnes toisin todistetaan. Ihan vielä en heitä kirvestä kaivoon!

Päädyin sitten siihen tulokseen, että siirrän kolmesta tentistä kaksi syksyyn. Se yksi on syytä tenttiä ensi viikolla, jotta harkkapisteet otetaan huomioon, ja tässä kunnossa (ja tällä valmistautumisajalla) yksi tentti riittää mennen tullen. Täytyy sitten kesällä harrastaa tilinpäätöstä sekä strategiaa, mutta asiat voisivat olla surkeamminkin. Kuten että lukisi täysin käsittämätöntä matikkaa epätoivon vimmalla neljän seinän sisällä...

Kuten kaikesta saattaa huomata, hiljalleen taas alkaa elämä voittaa, ja koko sotku järjestyä mielessä. Kuten tiistai-iltapäivällä äidilleni sanoin, on sitä oltu pahemmissakin paikoissa.