Eilen illalla olin spontaanisti, yhtäkkiä yllättäen, viettämässä iltaa tuon alla mainitun ex-työkaverin luona muiden ex-työkavereiden kanssa. Viiniä kului, meni myöhään, mun levottomuus hellitti, mutta koko jutun juju oli siinä, kun aamulla tajusin, että täällä on hyvä olla.

Sen vaihtovuoden jälkeen meni vuosia niin, että koti, sosiaalinen ympäristö, ja osittain myös asuinmaa vaihtui kovaan tahtiin. Ennätys oli hoitsukoulussa, kun vuoden aikana muutin kaupungista toiseen neljä kertaa. Ja vuosina 94-02 mulle kertyi yhteensä (hetki, lasketaan taas) 12 muuttoa, niistä yksi oli saman kaupungin sisällä. Ja kun opiskelija tai niukasti ansaitseva olin kaikki nuo vuodet, joka muuttoon kuului olennaisesti asuinkumppaneiden vaihtuminen. Siinä oppi tehokkaasti tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa, mutta ihan yhtä tehokkaasti oppi, että ei hirveästi kannata panostaa ystävyyssuhteisiin, koska muutaman kuukauden päästä on kuitenkin taas pois. Kaikesta tästä seurasi se, että kun neljän vuoden opiskelujen jälkeen tulin tänne, mulla ei juuri ollut sosiaalisia suhteita. Tai siis totta kai ystäväni (hän, joka menee ensi viikolla naimisiin) oli kaikki nuo vuodet jaksanut mun matkassa, mutta muuten oli aika niukkaa tuttavarintamalla.

Muutosta on nyt 5 vuotta, mä asun edelleen samassa kaupungissa, mulla on mun mittapuulla paljon hyviä kavereita (vaikka suurin osa ex-työkavereita onkin). Kaupungilla näen lähes joka päivä jonkun hyvän päivän tutun, jota täytyy/saa tervehtiä, eikä tämä edes ahdista. Yhtään ei tee mieli täältä pois, kuten sanottu, täällä on hyvä olla. En olisi viisi vuotta sitten uskonut, että mäkin voin ja osaan juurtua jonnekin, mutta näin tässä vaan taisi käydä.