Tai ainakin melkein, sain nimittäin tämän "uuden" urani ensimmäisen tukioppilaan. Pikku juttu, vähän rahaa, mutta silti tuntuu siltä, että ehkä näitten viime päivien raha-asioista huolehtimisen jälkeen alkaa taas onnistaa. Hakemuksia on vetämässä, Studijobista löytyi vaihteeksi ihan ok ilmoitus, huomenna aamulla ajattelin lopultakin käydä Kellyllä täällä Bernissä, joten eiköhän tämä tästä, hiljalleen, hanttihommia tehden ala sujua. Niin ja Kellyllä käyminen jäi vielä väliin, kun mun bisneskuteet piti ensin pestä...

Meille tuli sitten kaiken tämän huolehtimisen keskellä kevät. Kiva kun ulkona on lämmintä, aurinkokin aina välillä paistaa ja linnut laulaa. Jotenkin sitä jaksaa paljon paremmin heti kun ulkona alkaa viihtyä. Tosin ei voi valittaa, tätä kymmenen asteen molemmin puolin tää on paria poikkeusta lukuun ottamatta ollut jostain loka- marraskuusta asti... Joten kesä saa mun puolesta tulla vaikka heti, toi niin sanottu talvi vuodenaikana on pidemmän päälle aika tylsä.

Sellaista tällä kertaa, eilinen huomattavan sekava olotila alkaa onneksi olla taas mennyttä aikaa. Porskutellaan eteenpäin. Eilen muuten huomasin jo pelkääväni sitä, että rahat loppuu kesken, ja mun täytyy poistua Suomeen. Ihan niin kuin rahat loppuisi, tai Sveitsi mut tulos heittäisi. Taisi silloin yhdeksän vuotta sitten vaan olla sen verran raju kokemus kaikkine oleskelulupasäätöineen, että tällaisena vähän epävarmana aikana vanhat muistot nostaa päätään. Silloin mä olin siellä Herzogenbuchseessa lyhytaikaisluvalla harjoittelussa, etsin hullun lailla harjoittelun jälkeen töitä, ja löysinkin yhden vanhainkodin, joka mut olisi palkannut, mutta kun ei irronnut työlupaa. Mä olin ihan asennoitunut jäämään tänne, ja niinpä se maaliskuu Helsingissä meni lähinnä ihmetellessä. Tilanne muuttui sitten alta aikayksikön, ja kaikesta huolimatta saman vuoden elokuussa aloitin täällä hoitsukoulun. Rankka kesä kyllä oli, kun tulevaisuuden näkymät muuttuivat välillä päivittäin.