Kyllä huomaa, että tuo työhelvetti alkaa olla voitettu ja ihan kohta ohi. Nyt alkaa tulla mieleen kaikki se kauheus talvelta ja varsinkin niiltä viikoilta hiihtoloman jälkeen. Silloinhan mä yksilöin koko sopan tuohon jo alla mainittuun koodinimi-lähiesimieheen. En mä osannut muutakaan, koska ei mulle puhuttu, mistä kaikki johtuu. Ja kun tyyppi kasaa mulle töitä, vaikka edellistenkään tekemisestä en ole kerennyt edes uneksia (ja tämän olen kertonut, useasti), haukkuu osittain ikävällä tavalla maasta taivaisiin lyttyyn, ketä muutakaan mä osaan syyttää? Niinpä. Ja koska mä en moista käsittelyä purematta niele, ladoin useammankin kerran täyslaidallisen takaisin. Ja kuten kuvitella saattaa, tilanne tulehtui tulehtumistaan, josta sitten seurasi nuo alempana kriisikategoriassa olevat jutut. En mä nyt ainoastaan koodinimi-lähiesimiehen takia irtisanoutunut, suurin syy ilman muuta oli se, että mun puolipäivätyö ei ollut puolipäivätyötä nähnytkään. Tästä puhuttiin lukemattomia kertoja, mutta mitään ei tapahtunut, joten vaihtoehdot olivat vähissä. Mutta täytyy näin jälkikäteen myöntää, että jos tuon tyypin kanssa olisin tullut talvella toimeen kuten nyt, olisin ehkä kenties jaksanut tovin pidempään. Toisaalta, tiedä sitten, ne talviset ongelmat firmassa (josta koko soppa aiheutui) eivät olisi mihinkään hävinneet, pikemminkin päin vastoin. Ja tällä hetkellä tilanne siellä on se, että monet niistä työkavereista, jotka vielä toissa viikolla olivat muutenkin kavereita, eivät mulle juuri puhu. He yksilöivät taas puolestaan näitä tämän hetkisiä ongelmia tuohon mun koodinimi-lähiesimieheen, ja sitä kautta muhun. Onpa mua kehuttu useampaankin otteeseen kavereiden pettäjäksi. :-(

Tästä taas olen oppinut sen verran, että kestää ihan jonkun aikaa ennen kuin seuraavan kerran alan kaveeraamaan työkavereiden kanssa. Ihan kivaahan se on niin kauan kun kaikki sujuu ongelmitta, mutta ongelmien kohdatessa aiheuttaa ikäviä sivujuonteita jo muutenkin todella hankalaan tilanteeseen. Sairaalassa sillä ei niin hirveästi ollut väliä, koska me oltiin aika vapaasti vaihdettavissa seuraavaan, mutta tässä nykyisessä ympäristössä tämän tyyppisillä työtehtävillä lupaan pitää seuraavassa paikassa etäisyyttä työkavereihin. Jos en muuten niin suojellakseni itseäni.