Tänään oli pitkästä aikaa sellainen plääh-olo. Ensin aamulla en meinannut päästä sängystä ylös. Assalla junaa odotellessani ehdin miettiä pitkään ja hartaasti, mitä järkeä tässä koko systeemissä on. Tenttituloksetkin olivat välillä hyvä-loistava (ei siis ollut tämän sivuaineen kohdalla ensimmäinen kerta), josta aina valppaana kolmikymppisenä päättelin, että opintojen jatkaminen ei välttämättä olisi huono idea. Olin nimittäin jo ehtinyt ajatella palaamista takaisin sairaalaan (melkein kolminkertaiselle palkalle!), ja jättää tämä kituutus tähän. Olin myös ajatellut maisemanvaihtoa. Onneksi kokemuksesta tiedän, että kyllä tämä tästä taas kunhan nämä kolme viikkoa ennen lomaa menevät ohi. 14 työpäivää, ja sitten viikon loma (töistä).

Nyt kun alkaa tulla täälläkin syksyisempää, alkaa taas kaipuu mutkamäkeen. Ja suorastaan ketuttaa tämä taloudellinen tilanne, joka tuskin sallii edes päivää mäessä. Tässä kohtaa on takuulla ihan hyvä, etten ehdi juuri käydä luennoilla. Päärakennuksen isoista luentosaleista on nimittäin kirkkaalla säällä hyvä katsella maisemia ja kaivata mäkeen... Jotenkin vaan meinaa unohtua, ettei tämä suinkaan ole pysyvä tilanne.

Että sellaista, mä synkistelen. Huomenna voi olla taas ihan toiset fiilikset, koska mua odottaa pitkä ihana vapaa aamupäivä.